tiistai 25. joulukuuta 2012

Irgendwie fängt irgendwann irgendwo die Zukunft an

Moii! Teen joulupyhistä vähän myöhemmin erikseen oman postinsa (tai niin nyt ainakin väitän), mutta nyt vähän vielä joulunalusajasta. :DD Oikeasti en ehdi mitään, mutta joulukuu on kiirekuu niin täällä kuin sielläkin. Niin aina. :D Ja jatkunee nyt joulun jälkeenkin kiireisenä.

Abbeyyyy ja mie :D
Olin pari viikkoa ennen joulua jotenkin aika huonolla tuulella, en nyt tietoisesti mitenkään ihmetellyt, mutta varmaan juuri joulu ja sen lähestyminen otti päähän ja plöh. Koska kuten kaikki sanoo, kyllä sen aikaan perhe ja kaikki perinteet on tosi tärkeitä. Ja vaikka porukka sanoo, että ei ne joulutraditiot niiiin erilaisia täällä ole, niin on kumminkin. :DD Saksan ansioksi kyllä täytyy lukea joulumarkkinat. x3

Toissaviikonloppuna olin Rostockissa. Alunperin piti mennä vaan Martinan ja Minsockin kanssa, mutta sitten kävi niin että Martinan kaksi italialaista koulukaveria ja Tilman miun luokalta täällä Saksassa tuli mukaan. xD Mentiin kaikki yhdessä junalla (joka oli muuten ihan täynnä ja piti seisoa koko tunnin matka). Oli aika viihdyttävää, kun Davide sanoi Tilmanille, että "sinähän puhut muuten jo tosi hyvää saksaa". Johon herra tietenkin vastasi, että voipi johtua siitä, että se on saksalainen. :DD Tilman oli porukan ainut ei-vaihtari. xDD

Rostockissa pyörittiin ensin keskustassa joulumarkkinoilla ja kaupoissa. Käytiin jossain hirrrrveässä kieputinlaitteessa ja huhuh. :D Rostock näytti mielenkiintoiselta väärinpäin siitä katsottuna. Sen jälkeen maailmanpyörä tuntuikin turvallisemmalta. Ja mie pääsin Suomikauppaan puhumaan vähäksi aikaa suomea, mikä teki miut aika iloiseksi. xD

Ja koska aikaa oli vielä riittämiin ja Rostock alkoi kyllästyttää, hypättiin taas junaan ja ajeltiin jonnekin Itämeren rannalle Warnemündeen. Ja siellä oli oikeasti ihan tooooosi kaunista. Käveltiin rannalla ja istuskeltiin kahvilassa. :3

Italialaisten olisi pitänyt olla seittemältä takaisin Schwerinissä ja oltiinkin sitten oikeaan aikaan Warnemünden asemalla taas, jotta olisi voitu matkata ensin Rostockin Hauptbahnhofille ja sieltä kotiin. Mutta kappas kun junaa ei näkynytkään. Eikä se sitten tullutkaan. Ja tajuttiin, että se tietty yhteys kulkee vain sunnuntaisin . Joten oltiin myöhässä lopulta sitten Rostockissa = ei ehditty siihen oikeaan Schweriniin takaisin vievään junaan. Ja lopulta oltiin vasta kahdeksan maissa taas Schwerinissä (syötyämme ensin odotellessa toki maittavan kiinalaisen pikanuudeliatrian Rostockin asemalla). Enkä oikeasti yhtään tiedä, miten ne italialaiset selvisivät sitten takaisin kotiin mutta no can do. :DD

Ja Schwerinissä illalla jäin vielä Minsockin ja Tilmanin kanssa kaupungille pyörimään kunnes lopulta kymmenen aikaan tjs. ajeltiin yhdessä bussilla kotio. :3 Ja oli oiiiiikein mukava päivä..! <333





Ja tässä me kaikki!



Maanantaina yritin kysyä kaikilta voisiko joku olla koulun jälkeen, mutta kaikilla oli joku koulun klubi tai kuulemma hirveästi kotitehtäviä. Nämä saksalaiset! :I Ja nähtiin Martinan kanssa hypärillä vipoa kertaa pariin viikkoon ja tiistaina italialainen lensikin sitten jo jouluksi kotiin. ;__; Martina tulee toki takaisin tammikuussa, mutta silti koko loma ilman sitä, sob. ):

Omomomom

Ja tiistaina juhlittiin Marinen lähtöä (ranskalainen lähti nyt viikonloppuna takaisin kotio lopullisesti) syömällä Abbeyn ja itse Marinen kanssa sushia. Tosi nopeasti tosin, koska Abbeyn piti ehtiä bussiin ja miun haastatteluun.

Aivan, haastatteluun. Miusta tulee kohta julkkis täällä, joku lehtimies paikallisesta lehdestä päätti tehdä miusta  kohtuullisen ison artikkelin (no puoli sivua ja iso kuva .__.) lehteen. :DD Se ilmestyi sitten perjantaina ja haha siinä oli oikeasti tosi monta faktaa ja yksityiskohtaa väärin, mutta minkäs teet. Mistä lähtien me ollaan esimerkiksi syöty Suomessa porkkanaraastetta tai kantarelleja jouluna? Möhrenauflauf ja Pfefferkuchenit vääntyi jotenkin Möhrensaladiksi ja Pfifferlingeiksi. Kommunikaatio-ongelmia, mitä? xDD


Keskiviikkona oli vaan yksi tunti liikkaa, koska toisella liikkatunnilla mentiin katsomaan teatteria, minkä tosin olin jo kerran nähnyt, ehh. :D

Koulussa järkytystä ja riemua kylvi niinkin viaton sana kuin "ylioppilaskirjoitukset". Joku erehtyi kysymään miulta mitä "Abitur" on suomeksi. :DD No onhan tuo toki aika pitkä. :D

Ja torstai oli viimeinen koulupäivä ennen joululomaa. Ja aikas kiireinen. Miulla on edelleen aina torstaiaamuisin ysiluokan kanssa saksaa ja yleensä Martina on siellä miun kanssa, mutta nyt neiti tottakai oli jo Italiassa. D: Katsottiin leffaa molemmat tunnit. Ja niiden jälkeen oli kaksoistunti oman luokan kanssa saksaa ja KATSOTTIIN SAMA ELOKUVA uudestaan. DD: Mutta onneksi oli vain ne neljä tuntia, koska lyhennetty päivä viimeisen päivän kunniaksi.

Koulun jälkeen tapasin viiiihdoin ja viimein Clarissan, jonka kanssa tavattiin ja vietettiin koko ilta yhdessä lokakuun lopussa vimeisien hellepäivien partyissa Schlossgartenissa. Meidän on pitänyt siitä asti tavata, oikeastaan jo sitä seuraavana viikonloppuna, mutta onnistuttiin jostain syystä vasta nyt. No, lieber spät als nie, parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :DD Ja oli tosi kiva taas nähdä.

Madlen ja mie :3
Ja illalla pyörähdin takaisin kaupungille ja tavattiin Madlenen kanssa. Jatkettiin johonkin kirkkoon, missä meidän koulun huippukuoro (musiikkigymnasium: monen monta eritasoista kuoroa) esiintyi ja samalla siellä lauloi oikeastaan lähes kaikki miun luokalta. Oli kyllä ihan kivaa. :D Mie ja Madlen lauletaan molemmat samassa, siinä huonommassa xD, kuorossa ja oltiin aika "no kyllä me lauletaan paremmin". x)))
Ja kauniiden laulujen jälkeen etsittiin tungoksesta ja tungoksen jälkeen vielä näitä upeita laulajia ja laulajattaria ja saatiin sanottua melkein kaikille meidän luokalta hyvät joulut. Ja sitten kävelin Madlenen ja Christophin (joka sekin on miun luokalla) Madlenelle. Ei ollut oikeastaan kylmä, jossain nollan tienoilla, mutta seisottiin varmaan tunti Madlenen kotioven takana ja juteltiin ja alkoi jo viluttaa. :D Ja saavuin sitten joskus puoli yhdentoista aikoihin lopulta vauhdikkaan päivän jälkeen kotio.

Lallal
Perjantaina oli maailmanloppu relasin vaan yksin kotona siivoillen. Ja kävin vielä kaupungilla tekemässä viimeiset jouluostokset Jacobin kanssa.

Lauantaina piti alunperin mennä Lean kanssa lehvaan, mutta oli liukasta ja satoi lunta, joten peruttiin. Saksalaiset. =__= Menin sitten yksinkertaisesti Lealle kylään ja katsottiin joku joululehva, jonka jokainen saksalainen kuulemma ehdottomasti tuntee. Drei Haselnüsse für Aschenbrödel. Soli joku tsekkiläinen Tuhkimomuunnelma. :D

Saksalaisilla on muuten outo suhtautuminen liukkaaseen keliin (= lumisateeseen). Heti kun ulkona vähän tuiskuttaa tai on liukasta, niin mikään ei kulje ja kaikki julkiset on tupaten täynnä, koska nää ei uskalla ajaa itse. Vaikka ihmisillä on ihan oikeat talvirenkaat ja pelit, mutta silti ei ajeta joko ollenkaan tai ajetaan jotain neljänkympin tuntivauhtia. :D Ja kaikki on peruttu tämän liikkumisen vaikeuden vuoksi, esimerkiksi pari viikkoa sitten miun zumba. Miten monta kertaa olen jo kuullut, että "no en mie voi tulla koska äiti ei uskalla ajaa kun on niin liukasta" tai sinne päin. :D
Ja toki kun vähän tulee se pari senttiä lunta (joka muuten sulaa aika nopiaan) niin saksalaiset on heti katuharjojensa kanssa lakaisemassa sitä pois siltä tienpätkältä oman kotitalonsa edestä. Aww. :DD

Ja eilen sunnuntaina mentiin perheen kanssa katsomaan teatteriin joulunäytelmä. Saapasjalkakissa oli kyseessä ja olihan se sitten hieno, vaikka vähän erilainen. Aina kissojen valtakuntia ja balleriina-mylläri-isiä ja homokuninkaita myöten. Muuuutta hyvin tehty. :D
Ja sitten tosiaan päästiin vihdoin Lean kanssa elokuviin ja katsottiin Hobitti. Mie olin jo marraskuussa kutsunut Lean katsomaan sen ja lupasin tarjota kaiken, noin niinkun synttärilahjana Lealle. :)) Oli saksadubit ja hieman vaikeasti ymmärrettävissä, mutta se riemu kun vanhat tutut Frodo tai Elrond jne. hyppää esille. :DD ps Frodon ääni oli saksaksi outo. x3

Ja sitten päästään jouluun josta puhun myöhemmin. :))


tiistai 11. joulukuuta 2012

Ein guter Tag zum Fliegen, komm, halt dich an mir fest

Moii piti tehdä paljon pitkiä postauksia kaikesta siististä, mutta nyt on mennyt niin paljon aikaa että on liikaa kerrottavaa eikä enää muista (tai viitsi lol). :DD Joten tehdään tästä hieno kuvapostaus. :DD

Mie ja Abbey haha vaihtarit bilsantunnilla
Ensinnäkin, Lea juhli marraskuun lopussa synttäreitään. Ja tein hälle sitten oikein superübersyperupean synttärilahjan. Enemmän tai vähemmän. xD

Ommom oli myös vaihtarikeskustelutapaaminen koulussa
Ja kävin telkkarissa ihmettelemässä jotain konserttia :D

Ja vihdoin ja viimein tuli kirje, joka kertoi, että lähden helmikuussa Mittelseminariin Dresdeniin ! <333
Ja 1.joulukuuta tänne satoi myös lunta ! :DD Voi sitä riemun määrää.
Jajaja sitten tuli paras juttu, eli kuun eka viikonloppu oltiin Rostockissa vaihtarimiitissä yötä, jonne tuli kaikki Mecklenburg-Vorpommerissa olevat vaihtarit. Oli ihan superdyperübermega kivaa! :DD
Abbey iloitsee myös.
Lebkuchenit <3

Etelä-Amerikka...
Ja me kaikki! Porukkaa Suomesta, Romaniasta, USAsta, Kiinasta, Japanista, Uruguaysta, Argentiinasta ja Kolumbiasta. xD
Ja ostin tän. :D
"Aino kenelle sie ton annat, kenelle sie ton annat?"
"No itselleni ofc." x3
Ja palattiin arkeen ja kouluun. Ja koulun ultramoderniin tietokoneluokkaan. En toki joka kerta repeä noita nähdessä. :D
Jajaja yhtenä aamuna miun joulukalenterista löytyi liput TARJA TURUSEN keikalle Berliiniin. Joten mentiin sinne!!! Ja käytiin tässä kauniissa meksilaisessa ravintolassa. Tarja lauloi niin kauniisti että mie itkin, btw. :DDD
Pakollinen maisemakuva numero 934783478456
Ja kun te juhlitte Suomen itsenäisyyspäivää, miun gastveljellä Juliuksella oli synttärit, joten mentiin keilaamaan ja syötiin kiinalaista. Ja talon pihaan ilmestyi täksi yhdeksi kauniiksi illaksi SAUNA !!! Neljä kuukautta no sauna, istuin siellä sitten puolitoistatuntia. :DD Se euforia.
Ja pööpöily koulussa jatkui terveisin vaihtarit taas.
Ja viime perjantaina vaihtarien piti osallistua johonkin kaltoin kohdeltujen lasten joulujuhlaan meidän koululla, no idea, ja katsottiin ennen sitä sitten lasten kanssa teatteria. Oli hieno. :D
Martinakin arvostaa lapsia. Ruoka oli kyllä hyvääää.
Sitten olin cool ja pääsin Rostockvaihtariviikonlopusta kertovaan lehtijuttuun. :DD
Ja maanantaina eksyttiin Martinan kanssa tähän ihanaan sushibaariin..
...ja ommmomom...
und nochmal omomom. <3

Ja sitten skypettelin Suomeen. :DD
Lea soittaa pianoa <333
Sabine, Lea ja outo vaihtari sekä ilmapallo :D
Tilman-raukka kuvittelee olevansa cool xD Liikaa Glühweinia hmm hmm.
Ja kaikki yhdessä :D
Ja tänään taas Abbeyn ja Marinen kanssa kaupungille ja vihdoin ja viimein subiin (olen kaivannut, nyt päästiin tämänkin kynnyksen yli :DD) ja neljä fuckin tuntia joululahjaostoksia. Meinaan, oli aika raskasta. :DD

Ja ahahh siinäpä sitä elämää. Viikonloppuna Martinan kanssa Rostockkiin, ainakin toivottavasti! :DD

torstai 6. joulukuuta 2012

Oi maamme Suomi

Oikeasti olen ollut tosi monessa paikassa ja tehnyt hirveästi kaikkea tosi coolia, mutta nyt ei ehdi joten jätetään selitykset vielä vähän myöhemmäksi.


Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi.

Tahtoisin pitää omat suomipartyt ja katsoa Linnan juhlia koneelta ja sitä rataa, mutta gastveljeni päätti sitten aikoinaan syntyä Suomen itsenäisyyspäivänä. Joten tänään ohjelmassa keilausta ja kiinalainen rafla, ei ihan se perinteisin itsenäisyyspäivä. xD No okei, ei muutenkaan perinteinen, kun ei sitä täällä Saksassa yllätysyllätys juhlita. Sen sijaan tänään on Nikolaustag.

Gastit päättivät kaikesta huolimatta lahjoittaa miulle pariksi illaksi pihalle saunan? Mitä kummaa. :D Illalla pitäisi päästä oikeaan puulla lämmitettävään saunaan neljän kuukauden saunattoman elon jälkeen. Wou.

Tosi monet sanoo, että vaihtovuosi opettaa arvostamaan Suomea ihan uudella tavalla. Tottahan se on. Ei ole kenties oikeasti suurtakaan eroa asutko Saksassa vai Suomessa. Mutta pieniä eroja oppii näkemään, hyviä kuin huonojakin, ja arvostamaan niitä. Ei missään ole täydellistä, joku maa hoitaa tämän paremmin ja joku tämän. Mutta ainakin mie olen oppinut olemaan ylpeä omasta suomalaisuudesta, suomesta ja Suomesta.

Ps Tasan neljä kuukautta tänään täällä.

Kotimaani ompi Suomi,
Suomi, armas synnyinmaa.
Siellä valkolatva tuomi
ahon laitaa reunustaa,
siellä valkolatva tuomi
ahon laitaa reunustaa.