lauantai 19. marraskuuta 2011

Ich gehe nach Deutschland~

Hallo! Hauska tavata!

Näin ensialkuun, täällä raapustelee tyttö Etelä-Karjalasta, joka on hyväksytty YFU:n kautta ensi lukuvuodeksi 2012-2013 Saksaan vaihto-oppilaaksi. : ) Kirje hyväksymisestä tuli pari viikkoa sitten ja siitä asti on ollut tarkoitus pykätä pystyyn jonkinmoinen vaihtariblogi, mutten ole saanut aikaisiksi. Eikä sillä tosin mikään kiire olisi ollut vieläkään. Tänne olisi sitten tarkoitus raapustella vaihtoon liittyvistä asioista. Lähinnä itselleni muistoksi ja muistiin, mutta jos joku haluaa lukea, ja vieläpä jos tästä on jollekulle iloa tai hyötyä, niin olen iloinen. ^^

Olen tosiaan hakemassa vielä sitä Ambassador-stipendiä, vaikkakaan en viitsi toivoa erityisesti, että minulla olisi mitään mahdollisuuksia sitä saada. Ja muiden hakupapereiden täyttämistä en ole vielä ehtinyt ajatellakaan, mutta suunnittelin aloittavani ne vasta reippaan viikon päästä kun koeviikkokin on ohi ja on aikaa oikeasti syventyä niihin.

Tämäpä oli vasta tällainen starttipostaus, myöhemmin sitten jotain oikeaakin - toivottavasti. =’D

Oh ja voisin tietty liittää loppuun tuon selitykseni haastattelusta (joka oli joskus kuukausi sitten). Kirjoitin sen toiseen blogiin, mutta jos siitä vaikkapa olisi jollekulle jotain iloa niin tungetaan se vielä tännekin. Suora lainaus siis, ajanilmaukset eivät täten pidä paikkaansa. Tämän jälkeen meni pari viikkoa, että tuli hyväksymiskirje ja enkkupaperit.


Oli YFU:n vaihto-oppilashaastattelu! Jänskäsin ihan liikaa vaikka yritinkin mennä ihan vain rennosti paikalle. Pienet piirit, haastattelija oli siis pikkusiskoni kaverin äiti ja haastattelu heidän kotonaan. (Siskoni oli siellä viimeksi eilen...) Ei siinä sinällään mitään, en oikeasti tuntisi ulkonäöltä tätä siskoni kaveria, puhumattakaan hänen äidistään, mutta itse haastattelija sanoi että oli minut kerran tai pari nähnyt... Jees.

En jaksanut mennä bussilla, joten äitykkä sitten kyytsäsi. Ainut mutta, hänellä alkoi neljältä (kuten haastattelukin) hieroja ja jätti minut sitten paikalle parikymmentä minuuttia etuajassa. Kävelin sitten katua edestakaisin ja odotin että kello liikkui etiäpäin. Kunnes sitten oli tarpeeksi, että kehtasin mennä soittamaan ovikelloa.

Haastattelu oli siis heidän olohuoneessaan, tömähdin sohvalle selittämään jotain. ^^’’ Aluksi haastattelijan mies kerran ja eritoten lapset ramppasivat olohuoneessa;”Äiti, katso mitä saatiin läksyä!” ”Äiti, en löydä miun uimalaseja!” ”Äiti, en halua mennä alakertaan!” Kunnes sitten saatiin evakuoitua kaikki joko pihalle tai alas pelaamaan ilmeisesti jotain konsolipeliä. Ei se oikeastaan haitannut yhtään, olin tosi jännittynyt ja se tohottaminen sitten jotenkin sai minut rentoutumaan ihan kiitettävästi..! : ) Tämä pikkusiskoni kaverin äiti oli siis itse ollut joskus parikymmentä vuotta sitten YFU:n kautta Amerikassa ja nykyään toimi vapaaehtoisena ja hoiti Lappeenrannan haastattelut. Selitti aika paljon kaikenlaista ihan hyödyllistä (josta en muista yhtään mitään, jänskätin kuitenkin sen verran...). =’D Ja kysyi kaikenlaisia ihan peruskysymyksiä tyyliin ”miten vanhemmat suhtautuvat vaihtoon”, ”millainen on hyvä vaihto-oppilas”, ”minkälaisen kuvan haluaisit Suomesta ulkomailla antaa”, ”miksi Saksa”, ”mitkä ovat hyvät puolesi”, ”haittaako jos perheessä ei ole lapsia”, ”haluatko jatkaa pianonsoittoa vaihdossakin” und so weiter. Eivät ne oikeastaan vaikeita olleet, pari vähän epäselviä ja pari yllättävää, mutta ihan ok kai meni. Yritin sanoa aina jotain, vaikka sitten vaan loppujenlopuksi toistelin koko ajan että ”aa” ja ”juu” ”ju” joka lauseen perään. ^^’’ Ja lopuksi piti kirjoittaa aine enkuksi tai saksaksi. Ilmeisesti olisi ollut parempi jos olisin kirjoittanut auf Deutsch, mutta kysyin että saako enkuksi ja näin tein. Sain pitkän litanian mahdollisia otsikoita, otin sitten kaikista helpoimman (a typical day in my life) ja raapustin sellaisessa parissakymmenessä minuutissa yhden paperin täyteen. Siellä on noin kymmenentuhatta virhettä ja muutenkin se on ihan sukka, mutta ei sillä niin väliä.

Aika nopsaan sanottiin sitten sen jälkeen moikat ja lähdin poies. Sanoi että kirjeen hyväksymisestä pitäisi tulla joskus parin viikon päästä. Sain tosi vahvasti sen fiiliksen puheen sävystä, rivien välistä ja viittauksista että pääsen kyllä ja että nimenomaan Saksaan. : ) Mutta hypin riemusta vasta sitten kun se kirje tulee!