Unser Leben wird wahr

No tässäpä on nyt taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Tekstiä tulee joka tapauksessa enemmän sitten kun oikeasti Saksaan lähden, mutta nyt kun lähtö viikkojen kuluessa lähestyy, alan luultavasti joka tapauksessa hieman aktivoitumaan. Ainakin yritän pitää teitä ajan tasalla ja kertoa sitten muuten vain kaikenlaista hauskaa, kun mitään kummempaa nyt talvella tuskin vaihdon osalta oikeasti tapahtuu. x3 Vaihdan ulkoasuakin toivottavasti joku kaunis päivä enemmän aiheeseen sopivaksi, mutta mikäs kiire tässä vielä...

Mutta siis tosiaan, vaihtoprosessi on mennyt eteenpäin ihan normaalisti. Palautin vaihtopaperit tuossa tammikuussa. Vain kaksi viikkoa myöhässä, ehheh, mutta kukaan ei ole niistä soitellut perään, niin kaipa ne sitten ovat ihan kunnolliset eikä mitään kohtaa tarvitse paikkailla.

Ja tosiaan sitä Ambassador-stipendiä yritin. Laitoin paperit ja kävin haastattelussa ihan Helsingissä asti. Oli ihan erilainen kuin itse vaihto-oppilashaastattelu jo siksikin, että haastateltavia oli useampi samaan aikaan. Ei se kylläkään haitannut millään muotoa, kaikki olivat tosi mukavia ja tunnelma oli koko ajan tosi hyvä ja rento. Muutama viikko sitten tuli sitten postissa kirje, etten stipendiä kuitenkaan saanut. Se siitä sitten. Toivottavasti menivät sellaisille ihmisille, jotka ne todella ansaitsivat! Kaikki haastattelussa ainakin tuntuivat tosi ihanilta, varmasti joka ikinen olisi ollut stipendin arvoinen. Mutta valitettavasti niitä ei jokaiselle voitu jakaa, joten varmasti rahat sitten oikeille ihmisille eksyivät. :)

Muuten elämä pyörii tavallisesti radoillaan. Vaihto-oppilastouhun osalta nyt on edessä vain pelkkää odottamista. Etävalmennuskirjeiden, isäntäperhetietojen, kaiken odottamista. Isäntäperhetiedot tosin tulevat luultavasti vasta joskus keväällä, joten en ole niitä vielä niin ajatellut. Saksa on jo pitempään kuulunut musiikkina, saksalaisen radion kuuntelemisena, lehtien sekä kirjojen lukemisena sekä kaikenlaisena harrasteluna elämääni, joten se vain on jatkunut niin kuin ennenkin ilman mitään sen kummempaa ”totuttele kohdemaasi kieleen” -tsemppausta.

Välillä fiilikset lähtemisestä vähän heittelevät. Joskus kun oikeasti menee todella hyvin - esimerkiksi pyöriessäni jossain ystävien kanssa ja tunnelman ollessa ihan katossa - tulee helposti ajatelleeksi, että miksi ihmeessä olen lähdössä kun kaikki on niin kertakaikkisen mahtavaa näinkin ja Suomeen tulee jäämään vuodeksi hyvin monta enemmän kuin ihanaa ihmistä. Mutta se kai kuuluu asiaan, ja pääsääntöisesti odotan Saksavuottani vain tosi innolla! Äiti kysyy aina välillä olenko oikeasti ihan varma että haluan lähteä ja, loppujen lopuksi, kyllä, olen minä täysin varma kaikesta huolimatta. En lähtisi jättämättä mistään hinnasta. :)

Toisaalta aika kuluu tosi hitaasti odotellessa, toisaalta se taas vierii aivan järkyttävän nopeasti eteenpäin ja tuntuu, että tätä vauhtia kesäkin on jo ihan nurkan takana. Miten vain, aion nauttia nyt jokaisesta hetkestä Suomessa, vaikka tekisikin jo hirmuisesti mieli päästä lähtemään!